torstai 7. kesäkuuta 2018

TERVETULOA KESÄ!



1 Tuoreet marjat kuuluvat ehdottomasti kesään. 2 Ihanat omenapuut kukkivat takapihallamme. 3 Kaivarin rannassa nauttimassa auringosta. 4 Leivoin lätkäillan kunniaksi korvapuusteja.

Kesä on jo hyvässä vauhdissa ja ihanat hellesäät ovat vallinneet ainakin pääkaupunkiseudulla jo useamman viikon. Olikin ihana palata aurinkoiseen Helsinkiin toukokuun lopulla, kun kaikki puistot olivat täydessä kukassa ja koko kaupunki on jälleen "herännyt eloon". Tänään ajattelin postailla vähän kevyempiä kuulumisia ja jakaa muutamat kuvat puhelimestani alkukesältä. 



1 Lentokoneeen penkkejä on kulutettu alkuvuodesta aika tiiviisti. 2 Herkullinen vegepasta lentokentällä. 3 Kesäkukkia torilla. 4 Viileän illan kaakaohetki kämppikseni kanssa.


1 Kukkaloistoa Bangorissa iltalenkillä. 2 Siskoni polttaripäivän aamiainen. 3 Jätskit kauppatorilla hyvän ystäväni kanssa. 4 Aurinkoinen päivä vanhoilla kotikulmilla Bangorissa.

Kotiinpaluun jälkeen olen tosiaan keskittynyt viettämään mahdollisimman paljon aikaa niin ystävien kuin perheeni kanssa ja nauttimaan luonnosta ja upeasta säästä. Jätskiä on uponnut ja myös pisamaiset kasvoni ovat perinteinen merkki kesästä. Samaan aikaan olen myös tuskastellut sitkeiden allergiaoireiden ja arkirutiinien kanssa. Hieman on taas tottumista vuorotyöhön, treeneihin ja vanhemmilla asumiseen. Tällä viikolla olen onneksi päässyt taas salitreenien makuun ja muutamaa uutta reseptiäkin on testailtu. 

Toivoisin tältä kesältä tasapainoa, niin henkisesti kuin fyysisestikin ja toinen tärkeä painopisteeni on tosiaan lähimmäiset. Kun olen Suomessa vain muutaman kuukauden vuodesta, haluan ehdottomasti priorisoida ajankäyttöni niin, että saan kaiken ilon irti tästä kesästä ja ihanista ihmisistä ympärilläni.



1 Parasta bruschettaa, jota olen koskaan maistanut. 2 Milanon arkkitehtuuria. 3 Upea kauppakeskus keskellä Milanoa. 4 Kyllä, jätskistä nautittiin myös italialaisittain. (Tästä reissusta tulossa myös oma postauksensa.)


1 Polttarifiiliksissä siskoni kanssa. 2 Rakastan kauniita kukkia! 3 Kesäinen lounas: falafelsalaatti mansikoilla. 4 Viimeisiä iltalenkkejä Bangorissa.

Yritän palailla uusien postausten merkeissä pian, mutta tällä hetkellä läppärini kanssa on hieman ongelmia. Luvassa olisi kuitenkin lomakuvia Milanosta ja hieman kesän suosikkituotteita kosmetiikan saralta. Toivottavasti tykkäsitte postauksesta ja ihanaa viikkoa kaikille!

1 kommentti :

  1. Kesä on niin ihanaa aikaa ja se kaikki ihanuus välittyy kyllä näistä kuvista ♥

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017