sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

BULLET JOURNAL: APRIL


Kevät on mennyt vauhdilla eteenpäin ja tänään päästiinkin aloittamaan huhtikuu pääsiäistunnelmissa. Palasin kotiin Suomeen noin viikko sitten ja saan lomailla vielä pari viikkoa täällä, ennen kuin palaan takaisin Walesiin suorittamaan lukuvuoden viimeiset palautukset ja tentit.

Tänään ajattelin jakaa teidän kanssanne hieman bujoaukeamia, sillä uusi kuukausi tietää aina lisää bullet journalin täyttämistä. Vaihdoin tosiaan perinteisen kalenterin, muistivihkot ja päiväkirjan tasan vuosi sitten bullet journaliin ja tätä päätöstä en ole katunut hetkeäkään. Tällä kustomoidulla menetelmällä saan yksiin kansiin kaiken mitä tarvitsen ja samalla pääsen käyttämään luovuuttani suunnittelemalla jokaisen aukeaman omia tarpeitani vastaaviksi. 



Vuodessa olen onnistunut löytämään oman tapani bujoilla ja huhtikuun aukeamat ovatkin hyvin tavanomaisia ja sisältävät kaiken sen, mitä tarvitsen muistiinpanojen kirjaamiseen, asioiden seurantaan ja menojen merkkaamiseen. 

Ensimmäinen sivu on omistettu vain uuden kuukauden korkkaamiselle. Tällä kertaa valitsin huhtikuun kansisivuun keväisen teeman ja piirtelin hieman kukkia ihanalla persikkaisella Stabilolla. Seuraava aukeama on käytännössä oma kuuni yhdellä silmäyksellä; kalenterinäkymään täytän isommat tapahtumat, kuten lennot, juhlat ja merkkipäivät. Ruudukon ympärille kerään tehtäviä asioita, seuraavan kuun muistettavat menot ja yleisen muistiinpano-osion, johon voin kirjata ylös sekalaisia merkintöjä huhtikuuhun liittyen. 

Seurantataulukot eli trackerit ovat itselleni se hyödyllisin osa bullet journalia, sillä täytän päivittäin suoritetut tavoitteet ja pysyn ajan tasalla esimerkiksi treenimääristä ja herkkupäivistä. Ruutujen värittäminen on yllättävän motivoivaa ja on tehostanut ainakin omia rutiinejani parempaan suuntaan entiseen verrattuna. Pidän kirjaa myös mielialoista ja merkkaan ne taulukkoon päivittäin. Trackereiden kanssa samalle aukeamalle mahtuvat myös kiitollisuuden aiheet, jotka listaan kunkin päivän viereen järjestyksessä. Myös tämä lista kuuluu päivittäisiin kirjailuihin. 



Lopuksi jaan vielä huhtikuun ensimmäisen viikkoaukeaman, josta tuli pirteän keltainen (pääsiäistiput varmaan mielessä). Tässä ei oikeastaan ole sen enempää selitettävää; päivät omissa lokeroissaan, muistiinpanotila ja to do -lista. Useimmiten kirjaan myös suoritetut treenit viikkoaukeamiin. En yleensä jatka viikkoaukeamia kuukauden teemaväreillä, sillä kyllästyn helposti ja tykkään tehdä jokaisesta viikosta eri värisen ja näköisen. 

Mitä mieltä olette tästä huhtikuun bujokatsauksesta?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017