lauantai 30. joulukuuta 2017

JOULUN TUNNELMIA

Ennen kuin aloitan vuosikatsauksen tekemisen on aika palata hetkeksi joulun tunnelmiin. Tänä vuonna vietin joulua kotona perheeni kanssa ja aika kuluikin todella nopeasti. Itse aattona tein vielä yhden lyhyen työvuoron, mutta muuten sain rentoutua jouluisissa merkeissä hyvästä ruuasta ja yhdessäolosta nauttien. Sain myös aivan ihania lahjoja ja niistä kuuluu kiittäminen perheelleni. 

Pyhien jälkeen olen käynyt töissä, suunnitellut uutta vuotta ja nähnyt ystäviäni. Tentteihin lukeminen on jäänyt vähemmälle, mutta onneksi tässä on vielä viikon verran aikaa. Hyvät ystävät ovat kuitenkin valtava voimavara ja on ollut ihana huomata, miten aidot ihmissuhteet pysyvät ennallaan välimatkasta huolimatta. Nämä vuoden viimeiset päivät tuovat aina mieleeni kiitollisuuden aiheita ja olen niin onnellinen, että saan elää juuri tätä elämää juuri tässä hetkessä. Toivottavasti teillä on myös ollut ihana joululoma ja olette saaneet uutta energiaa tulevan vuoden aloittamiseen! 






Hyvää viikonloppua kaikille!

2 kommenttia :

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017