keskiviikko 6. syyskuuta 2017

UUTTA MEIKKIPUSSISSA


Ajattelin tähän väliin jakaa hieman viimeaikaisimpia kosmetiikkauutuuksia, sillä viimeisen viikon sisällä meikkipussi on saanut jälleen mielenkiintoisia tulokkaita. Sisilian reissulta mukaan lähti kaikkea pientä kivaa Kikosta ja eilen pyörähdin Sokoksen Kutsu kauneuteen -päivillä täydentämässä hieman varastoja alennusten perässä. Viikon päästä asun jo Briteissä, (jaiks!) joten tein hankintoja myös sillä silmällä, että luottotuotteeni ovat kunnossa, kun en maan saatavuudesta vielä niin tiedä. Ihanaa päästä jälleen kauneusjuttujen pariin, sillä viime kerrasta onkin ehtinyt jo vierähtää aikaa, eikä into meikkejä kohtaan ole laantunut lainkaan. 


Ensimmäisenä ostoskoriin päätyivät Urban Decayn all nighter -meikkivoide ja Lorealin volume million lashes vedenkestävänä. Kyseinen meikkivoide on palvellut jo pitkään ja tämän ostin ihan jokapäiväiseen käyttöön varmuuden vuoksi, jos nykyinen pakkaus ehtii loppua ennen Suomeen paluuta. Vedenkestävä vakioripsari tulee varmasti tarpeeseen jäähyväisiä jätettäessä sekä paikan päällä Walesissa sateisia päiviä silmällä pitäen. 


Sitten uusien tuotteiden pariin! Italialainen Kiko tarjoaa kosmetiikkaa erittäin edullisesti ja yllättäen myös tuotteiden laatu on kohdallaan. Kikosta mukaan tarttui nestemäinen helmiäisluomiväri, pieni kynäsivellin (todella näppärä alaluomen työstämiseen) ja pari kynsilakkaa. Kynsilakat ovat päässeet jo käyttöön ja pigmentti oli erinomainen! Kynäsivellin on puuttunut arsenaalistani jo pitkään ja sitäkin testailin jo tyytyväisenä. Luomiväriä ajattelin lähinnä juhlameikkiin, mutta ainakin swatchin perusteella se vaikuttaa lupaavalta.


Huultenrajauskynät olivat ehdottomasti paras ostos Kikosta ja ensi kerralla hamstraan näitä vielä lisää. Ihania sävyjä, pehmeä terä ja erinomainen pigmentti pitivät huulimeikin paikallaan ja hintaa kynillä oli alle 5 €. Valitsin hieman tummemman nuden ja syvemmän luumuisen kynän, jotka sopivat hyvin samalla reissulla ostettuihin huulipuniin. Vahva suositus! 


Sitten päästään niihin huulipuniin. Viime vuosina olen tykännyt panostaa enemmän silmämeikkiin ja luomiväreihin ja siksi huulipunien ostaminen on jäänyt vähemmälle. Keväällä tein myös suursiivouksen meikkiosastolla, jolloin barbiepinkit yläastehuulipunat saivat lähteä ja tilalle onkin kaivattu lisää kylmiä ja arkisempia punia. Kikossa oli suuri valikoima erilaisia huulipunia ja itsekin valitsin kolmea erilaista koostumusta ja väriä. Nude on selkeästi kermaisin ja sopii erinomaisesti arkikäyttöön, keskimmäinen tumman pinkki sopii ihanasti kesäiltoihin ja piristää ilmettä huomattavasti. Kolmas puna taas on selkeästi mattaisin ja ihana tummempi syksypuna; väri on näyttävä, mutta toimii ihanasti yllämainitun huultenrajauskynän kanssa. 


Sokokselta ostin myös pitkään ostoslistalla keikkuneen Nyxin angel veil -pohjustusvoiteen, joka vaikuttaa ihanan sileältä ja on todella kehuttu tuote myös Youtuben puolella. Samalla reissulla tuli päivitettyä myös vanha Beauty blender. Tällä kertaa päädyin ostamaan vaalean version, jota myyjä kehui pehmeämmäksi. Innolla odotan, kuinka tuo joustavuus toimii meikatessa. Näistä tuotteista uskon kyllä olevan paljon apua pohjan teossa.


Onko teillä kokemusta kyseisistä tuotteista?

8 kommenttia :

  1. Kiko on aivan mahtava paikka!!! Tutustuin sarjaan ensimmäistä kertaa vasta vuosi sitten kesällä Italiassa ja viime kesänä Lontoossa hamstrasin sarjan meikkejä sitten oikein kunnolla ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Ninni! Olen ihan samaa mieltä, hintalaatu-suhde Kikossa on todellakin huikea ja sinne täytyy aina päästä, jos sellainen matkakohteesta löytyy. :)

      Poista
  2. Tuo Volume Million Lashes on kyllä ihan huipputuote omassa hintaluokassaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Samaa mieltä, kyseinen ripsari todella toimii ja siksi se onkin muodostunut varmasti monen lemppariksi. :) <3

      Poista
  3. Oi, kaikkea kivaa! Mullakin pitäisi uudistaa meikkipussin sisältöä, osa alkaa olla jo tiensä päässä! :)

    VastaaPoista
  4. Noi Kikon huultenrajauskynät herätti mun kiinnostuksen!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että innostuit! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. :)

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017