sunnuntai 22. tammikuuta 2017

LAYERING

Tänä viikonloppuna aurinko on paistanut ihanasti ja muistuttanut samalla kevään tulosta hiljalleen. Eilen tein pitkän lenkin rannassa ja sainkin kasvoilleni jo vuoden ensimmäiset pisamat. Tuntuu helpottavalta huomata, kuinka pitenevät päivät ja valoisuus ovat alkaneet jo vaikuttaa mielialaani. Viime viikolla palasin kouluun ja tämä asu onkin ollut päälläni jo parikin kertaa tällä viikolla. Viihdyn mekoissa ja viime aikoina olen tykännyt yhdistää helmat rentoon neuletakkiin ja siisteihin korollisiin nilkkureihin. Mustan lisäksi myös viininpunainen on olennainen osa tätä kokonaisuutta, joka tuli kuvatuksi tänään kera valkean maan. 

Pian on taas aika uuden viikon ja olenkin tässä hieman suunnitellut tulevan viikon blogisisältöä. Olisi kiva, jos ehtisin myös hieman tutustumaan erilaisiin ulkoasuihin ja niiden ostamiseen. Haluan nimittäin uutta ilmettä ja raikkautta sekä banneriin että ulkoasuun. Katsotaan, mitä saan aikaiseksi. Ideoita ja sisältötoivomuksia saa tietysti heittää jälleen kommenttiboksin puolelle. 





Mekko Bikbok
Neuletakki Vila
Kengät Vagabond
Huivi Ichi
Laukku Marc Jacobs
Takki Vila




Mitä mieltä olette asusta?

6 kommenttia :

  1. Tosi kaunis ja simppeli asu! :) Mä ostin Etsystä ensimmäisen ulkoasun blogiini viime keväänä ja yllätyin sen asennuksen helppoudesta. Mukana tuli tosi tarkat kuvalliset ohjeet! Ja viiden euron hintaankin oli vaikka miten kivoja ulkoasuja saatavilla. Omani taisi muistaakseni maksaa 5-6 euroa ja tykkäsin muutoksesta ihan älyttömästi! Mun mielestä kannattaa siis ehdottomasti harkita ulkoasun ostamista :)

    http://tiiajennyy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Tiia! ♥ Olipa kiva kuulla sun kokemuksia tuosta ulkoasun ostosta, olisin niin innoissani sen vaihtamaan! Täytyy ehdottomasti selailla niitä alkavalla viikolla ja laittaa asiat rullaamaan. :) Kiitos sulle vinkeistä myös tuon Etsyn suhteen! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon kauniista sanoistasi Roxy! ♥

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017