tiistai 6. joulukuuta 2016

HOLIDAY MAKEUP WITH RED LIPS

Tänään juhlistetaan Suomen itsenäisyyttä ja ajattelin sen olevan juuri sopiva syy juhlameikille. Tykkään erilaisista luomivärikokeiluista, rajauksista ja pohjan hiomisesta, mutta suurimman muutoksen tekee kuitenkin huulet ja siksi kiinnitän juhlameikissä eniten huomiota niihin. 

Oikean värinen huulipuna voi tehdä ihmeitä ja tällä kertaa tunsin todella löytäneeni sen upeimman rohkean punan itselleni. Mielestäni jokainen nainen tarvitsee ainakin sen yhden rehellisen punaisen huulipunan, joka korostaa omaa ihonsävyä parhaiten. Koko look siis syntyi tämän punan ympärille.

Aloitin kaiken pohjustamalla ihon. (Dermosil) Meikkipohjan tein suosikkimeikkivoiteellani, silmien alle lisäsin peitevoidetta ja muotoa hain sekä aurinkopuuterilla että korostusvärillä. (Urban Decay, Sephora, Too Faced, Too Faced) Kulmat jätin luonnolliseksi käyttämällä jauhemaista väriä ja silmät meikkasin ruskean eri sävyillä. Liikkuvan luomen meikkasin mattaisella vaalealla sävyllä, luomivakoon sekoitin kahta eri väristä ruskeaa helmiäissävyä ja kulmaluun viimeistelin hohtavalla vaalealla sävyllä. (Smashbox full exposure) Tänään kokeilin myös pitkästä aikaa wing-lineria ja vielä on harjoiteltavaa, mutta paksun ripsivärikerroksen jälkeen lopputulos oli mielestäni kuitenkin kiva. (Sephora, L’Oréal) Viimeinen silaus syntyi siis The Body Shopin nestemäisellä huulipunalla, sävyssä Tahiti Hibiscus.









Mitä mieltä olette tästä juhlameikistä?

8 kommenttia :

  1. such a lovely look!


    Inspirational and stylish wall art for your home!
    http://www.printsandroses.com/

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis ja ihastuttava meikki! Tykkään paljon :)

    http://janitakristina.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon Janitakristina! ♥ Ihana kuulla, että meikki onnistui myös sun mielestä. :)

      Poista
  3. Vitsit, mikä kaunis bambisilmä! Punainen huulipuna käy muuten sulle ihan super hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihanasti sanottu, kiitos todella paljon kehuista! ♥♥♥

      Poista
  4. Sulla on ihan mielettömän kauniit silmät ! <3 Tuo punainen huulipuna sopii sulle hyvin :-)

    Janica K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos kauniista sanoistasi! ♥♥♥

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017