perjantai 2. lokakuuta 2015

October 2nd

Tämä lokakuu on alkanut leppoisasti. Eilinen meni vähän niinkuin ohi, koulujuttuja puuhaillessa ja niin edelleen, mutta tänään päivä alkoi poikkeuksellisen mukavissa merkeissä. Heräsin yhdeksän maissa ja tein herkkupuuroa. Kaivauduin takaisin peiton alle kulhoni kanssa ja laitoin pitkästä aikaa all time favourite -sarjani (täykkärit) pyörimään. Sain valmistautua päivään rauhassa ja kouluun lähdin puolen päivän maissa. 

Iltapäivällä lähdimme sitten siskoni kanssa kiertämään Ted Bakerin ystävämyyntejä, mutta emme valitettavasti löytäneet mitään ostamisen arvoista. Sieltä suuntasimme keskustaan ja kurkkasimme vielä Sokoksen 3+1-päivät ja pari muuta liikettä. Nyt sitten kirjoittelen täällä kaikessa rauhassa ja valmistaudun kiireiseen työviikonloppuun. Eräät synttärijuhlatkin olisivat edessä huomenna, eli voi olla hiljaisempaa täällä blogin puolella. Ensi viikolle olen kuitenkin suunnitellut uutuusmeikkien listausta, ehkä jotakin reseptiä ja yksi blogihaastekin odottaa julkaisua. Ei mulla sen kummempia, nyt kyllä pakko alkaa kahlaamaan tuo juuri postilaatikosta kolahtanut Hullujen Päivien esite! ;)




Ihanaa viikonloppua kaikille!

6 kommenttia :

  1. Täällä toinen täykkärit fani :) Ihan paras sarja ♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jestas, se on kyllä aina vaan uudelleen ja uudelleen yhtä hyvä! :)

      Poista
  2. Ihana postaus, hyvää viikonloppua myös sulle <3


    http://viiviviljaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitokset lämpimistä sanoistasi Viivi! ♥

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017