torstai 24. syyskuuta 2015

September moments

Uskomatonta, että pian kuukausi vaihtuu jo lokakuun puolelle! Keräilinkin jo valmiiksi hieman hetkiä syyskuulta kollaasien muodossa. Illat ovat pimentyneet ja päivät ovat tuntuneet entistä raskaammilta. Onneksi saan kuitenkin nauttia vapaasta viikonlopusta tällä kertaa! Tänäänkin on ollut pitkä päivä ja oli ihana istahtaa koneen ääreen lueskelemaan blogeja kaikessa rauhassa. Seuraavaksi olisi suunnitelmissa hypätä pörrösukat jalassa sängyn pohjalle ja avata telkku Unelmien poikamies -ohjelmaa varten. Ja kaiken huippuna purkillinen suosikki Ben&Jerry´s jätskiä! Takana on kuitenkin salitreeniä, pitkä koulupäivä ja velvollisuuksien hoitamista, joten tämä nollaushetki tulee ehdottomasti tarpeeseen. Vielä huominen täysillä ja sitten viikonlopun viettoon. :)


1 Kotoilua velour-asussa! 2 Selfie. 3 Herkullinen pasta-ateria Italo-ravintolassa. 4 I love cosmetics 


1 Punainen ja kulta = lyömätön yhdistelmä. 2 Itsetehtyä pizzaa ja herkkusalaattia. 3 Kaksi paria uusia kenkiä, klassikot vihdoin kotiutettu! 4 Pinkki puna piristää päivää. 


1 Ihanassa kynttilänvalossa on tullut vietettyä monen monta iltaa. 2 Aamiainen parhaimmillaan. 3 Todella maukas päivällinen ravintola Kiilassa treffi-iltana. 4 Perjantain kunniaksi kimppu ruusuja kotiin. :)

Mukavaa illanjatkoa! 

2 kommenttia :

  1. Pinkki puna passaa sulle ihan loistavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla :) Täytyypäs muistaa käyttää useammin!

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017