maanantai 20. lokakuuta 2014

Outfit with a new jacket

Eilinen menikin aivan hujauksessa! Lähdin liikkeelle heti aamusta ja vesisateen sattuessa jouduimme tyytymään siskoni kanssa tylsempään kuvaustaustaan, kuin olin ajatellut. Asukuvat saatiin kuitenkin otettua ja muutaman mutkan kautta lähdin töihin. Päivä oli todella kiireellinen ja tuntuikin että se oli hetkessä ohi. Illalla lähdin vielä extemporevisiitille Hyvinkäälle ja siinä se päivä sitten vierähtikin. (Pahoittelut siitä, etten ehtinyt julkaisemaan näitä kuvia eilen, vaikka niin lupailin.)

Nyt kuitenkin tarkemmin siihen asuun. Uusi takki pääsi ensimmäistä kertaa päälle ja voi vitsit miten tykkään tuosta! Kyseinen takki saattaakin muistua mieleen takkikollaasista ja pidempään mietiskeltyäni päädyin siihen, että tuo takki on niin minun näköiseni, ettei sitä voi jättää kauppaan. :) Lisäksi kävin ostamassa tuollaisen perusneuleen Mangosta, lämmittämään kylmempiä päiviä. Poolokaulus toimi myös erinomaisesti tuon takin kanssa, sillä en löytänyt itseltäni vielä sopivaa kaulahuivia kyseisen takin kanssa käytettäväksi. Jalkaan mustat farkut ja lempparinilkkurini, siinäpä se asu olikin.



Takki: Vila
Neule: Mango
Housut: Gina Tricot
Nilkkurit: Piano
Laukku: Longchamp



Mitäs pidätte uudesta takista ja asusta muutenkin? 

6 kommenttia :

  1. Tosi ihana tämä sinunkin takki! :) Harmaa takki on hyvä valinta, helppo yhdistellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ihan totta, väri oli hyvä valinta! :)

      Poista
  2. Voi,kun olet kaunis!:)Tämä on lempari blogini mitä luen.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, kiitos ja ihana kuulla! :) Positiiviset kommentit piristävät aina suunnattomasti!

      Poista
  3. tosi ihania asukokonaisuuksia!:) ja neule oli tosi pehmoisen näköinen :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Ja tuo Mangon neule tosiaan onkin ihanan pehmeä!

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017