torstai 18. toukokuuta 2017

REASONS FOR JOY

Ajattelin tehdä pitkästä aikaa tällaisen perinteisen suosikkilistauksen asioista, joista olen tällä hetkellä innoissani. Positiivisten asioiden tarkastelu tekee aina hyvää ja tällä oikeastaan kaikki kohdat liittyvät jollain tapaa muutokseen. Vaihtelu todellakin virkistää ja tässä siis viime aikojen suurimpia ilon aiheita:



Bullet journal jatkaa edelleen suosikkieni kärjessä. Käytän tuota kalenterin, muistivihkon ja päiväkirjan sekoitusta valehtelematta joka päivä ja nautin suunnattomasti siitä, että saan kustomoida sen täysin omiin tarpeisiini sopivaksi ja hyödyntää sitä arjessani kaikin puolin. 

Kukkiva luonto tuntuu joka kevät yhtä ihanalta. Kaikki vihreästä ruohosta kirsikankukkiin ihastuttaa ja piristää. Luonnon muutokset huomaa joka päivä ja sen myötä kesä tulee aivan hetkessä. 

♥ Eteisen keventäminen eli talvitakkien ja nilkkurien vieminen vintille. Tilalle toin nahkatakin, pari kevyempää kevättakkia ja jopa farkkutakit. Kenkähyllyni päivitin ballerinoilla, kangaskengillä ja espadrilloilla. Ihana tulla kotiin, kun eteinenkin on jälleen valoisa ja keveä.

Ryhmäliikuntatunnit ovat jälleen tulleet osaksi arkeani. Liityin takaisin eräälle salille, josta löytyy myös ryhmäliikunta- ja uintimahdollisuus. Olen niin tyytyväinen tähän päätökseen ja pari viimeistä viikkoa olen käynyt ahkerasti niin jumpissa, vesitunneilla kuin joogassakin. Ihanaa saada jälleen ohjattua liikuntaa ja sitä kautta lisää virtaa.



Kahvitreffit ja lisääntyvät kahvilat Helsingissä ilahduttavat valtavasti juuri nyt. Kuulumisten vaihto on parasta kahvikupin äärellä ja tuntuu, että uusia, kivoja kahviloita avautuu kokoajan. 

Iloiset uutiset perheessä nimittäin siskoni kihlautuminen hänen avopuolisonsa kanssa! Häiden suunnittelu alkaa hiljalleen ja olen niin innoissani mukana kaikissa järjestelyissä. 

Uusi kesämekko löytyi tänään H&M:ltä ja en malta odottaa, että pääsen pukemaan tuon kukkaunelman kuumana päivänä. Yllätyin muutenkin positiivisesti, kuinka paljon kivoja mekkoja löytyi H&M:n valikoimasta tänä keväänä. 

Uudet tuulet opiskelun suhteen. Edessä on nimittäin radikaaleja muutoksia, joista kerron tarkemmin omassa postauksessaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että olen todella tyytyväinen uusiin kuvioihin opinnoissani. 



Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017