torstai 20. huhtikuuta 2017

DECORATION DREAMS

Kevät tuo siivousinnon lisäksi mukanaan myös kasvavan halun panostaa kotiin ja raikastaa ilmettä myös sisustuksen puolesta. Pesin eilen ikkunat ja tilasin myös mattopesun kotiini ja tänään olisi tarkoitus käydä vaatekaapin kimppuun, joten siivous edistyy ainakin omalla kohdallani oikein hyvin. Tykkään kotini nykyisestä sisustuksesta kyllä erittäin paljon ja koen, että kotini on niin sanotusti valmis, mutta aina pienet yksityiskohdat kaipaavat hiontaa ja sesonkien vaihdokset nostavat ajatuksia pienistä uudistuksista. Tänään keräsin hieman inspiraatiota kodin sisustukseen Polyvoresta.

Decoration dreams


Vaaleanpunainen näkyy paitsi muodissa myös sisustuksessa ja olen harkinnut sen tuomista pienissä määrin esimerkiksi tekstiileihin. Siskoni hankki hiljattain vaaleanpunaiset koristetyynynpäälliset ja ne olivat niin suloiset, että mieli tekisi kokeilla samanlaisia itsekin. Kotini pääväreinä toimii harmaa, valkoinen ja beige, joten uskon vaaleanpunaisen tuovan riittävästi piristystä, rikkomatta kuitenkaan harmoniaa.

Tuoreet kukat kuuluvat kevätkotiin ja olenkin jo ottanut tavaksi ostaa aina uuden kimpun perjantaisin siivouksen jälkeen kaupassa käynnin yhteydessä. Pieni yksityiskohta, joka antaa iloa jokaiseen päivään.

Uusi seinäkello on ollut tarkoituksena hankkia alusta asti, mutta jostain syystä olen kokenut hankalaksi löytää itselleni mieleisen yksilön. Haluan sen olevat siro, mutta kuitenkin selkeä. Etsintä jatkukoon niin kauan, kunnes täydellinen löytyy. 

Villeroy & Boch: New wave -astiat ovat aina olleet mieleeni ja omistankin jo muutaman lautasen heidän valikoimistaan. Hulluilla päivillä ihastelin sarjan syvempiä kuppeja ja sen jälkeen en ole saanut kulhoja mielestäni. Kaapit ovat kyllä täynnä jo kelvollisia ja kauniita astioita muun muassa Pentikiltä ja Iittalalta, mutta haaveilla voi aina... ;)

Sirous, yksinkertaisuus ja marmori miellyttävät tällä hetkellä silmääni erityisen paljon. Kollaasin jalkalamppu on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella kaunis ja pieni taulu sen vieressä sopisi myös ihanasti keväiseen kotiin. Marmori tuntuu jatkavan sisustajien suosiossa ja olen alkanut itsekin lämpenemään sille pienissä pinnoissa

Miten kevät näkyy teidän kotienne sisustuksessa?

2 kommenttia :

  1. Ihania juttuja! Tykkään tosi paljon samoista jutuista - yksinkertaisuus, vaaleat sävyt ja tuoreet kukat on must! :) <3 Ihana tää blogin ulkoasu muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ystävällisestä kommentista Ani! ♥ Ihana kuulla, että suhunkin iskee samanlaiset jutut sisustusmielessä. :)

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017