tiistai 21. maaliskuuta 2017

USKALLA ENEMMÄN

Usein puhutaan siitä, kuinka itsensä vieminen epämukavuusalueelle tuottaa kehitystä ja tuloksia henkisessä kasvussa. Olen itse liian usein arkajalka ja jännittäjä, ihan pienissäkin asioissa. Viime vuosien aikana olen kuitenkin kyllästynyt siihen, että minulta menee hienoja tilanteita elämässä ohi vain siksi, etten uskalla. Kerran se vain kirpaisee, kun uskaltaa tehdä jotakin, joka vaatii enemmän ponnistelua ja rohkeutta. Jälkeenpäin en ole koskaan katunut sitä, että olen uskaltanut lähteä yksin reissuun, ensimmäiseen blogitapahtumaan tuntematta ketään tai uuteen kouluun vailla suuntaa elämästä. 

On kliseistä, mutta valitettavan totta, että elämme vain kerran ja olen tullut siihen tulokseen, että nyt tai ei koskaan. Jos aina jarruttelen ja pysyttelen siinä tutussa ja turvallisessa, en tule koskaan pääsemään peloistani tai saamaan elämältä niitä seikkailuja ja huikeita kokemuksia, joita sitten vanhana muistella. Olen kuitenkin valtavan etuoikeutettu, sillä mulla on mahdollisuus kokea ja nähdä maailmaa, opiskella korkeakouluissa ja tutustua uusiin ihmisiin. Nuoruus menee ohi kovaa vauhtia ja haluan, että näistä vuosista jää käteen paljon muistoja, kokemuksia ja seikkailunhaluinen ote elämää kohtaan. 




Tiedän, että joillekin ihmisille ei esimerkiksi yksin matkustaminen ole jännityksen aihe tai suuri asia, mutta omalla kohdallani se toi valtavasti itsevarmuutta ja rohkeutta myös tulevaa varten. Välillä on parasta vain haastaa itseään ja oikeasti tehdä sellaisia asioita, joita kukaan ei odota sinulta. Tehdä niin kuin hyvältä tuntuu, nauttia elämästä ja kokeilla rajojaan. Jokaisen unelmat ovat erilaisia, mutta niiden saavutettavuus on paljolti yksilön omasta asenteesta kiinni. Rohkeus on mieletön tunne ja lisää itsevarmuutta todella paljon. Totta kai elämä tuo paljon esteitä ja jossain vaiheessa on aika asettua aloilleen, mutta silti olen sitä mieltä, että maailma on tehty valloitettavaksi ja että koskaan ei ole liian myöhäistä. Elä itseäsi varten ja toteuta unelmiasi intuitiosi avulla. Matkustelu ei ole ainoa tapa kokea ja saavuttaa seikkailunhalu, vaan esimerkiksi uudet harrastukset ja erilaisiin ihmisiin tutustuminen voivat aiheuttaa samanlaisia onnistumisen ja itsevarmuuden tunteita. Täytyy vain uskaltaa! 

Jokainen meistä on itse vastuussa omasta elämästään ja täysillä elämisestä. Tietysti on helpompaa pysytellä omalla mukavuusalueellaan, mutta pidemmän päälle se ei kasvata henkisesti lainkaan. Erilaiset kokemukset, haasteet ja riskien ottaminen vievät eteenpäin ja opettavat, mitkä asiat todella merkitsevät. Ainakin itselläni on jäänyt monta hyvää hetkeä mieleen, jolloin olen ylittänyt itseni ja onnistunut siten kehittymään ihmisenä. Ole siis rohkeasti oma itsesi, uskalla unelmoida ja hypätä tuntemattomaan; se kantaa hedelmää.





Millaisia ajatuksia tämä teksti herätti teissä?

8 kommenttia :

  1. Tulin tänne sun kommentin takia ja pakko sanoa, että sulla on superkiva blogi! Luin tätä pari kuukautta taaksepäin ja oli pakko palata uusimpaan postaukseen kertomään tää, hah :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Noora! Kiva kuulla, että tykästyit. :) Tää piristi mun päivää huomattavasti ♥

      Poista
  2. Ihan super hyvä teksti! Täytyy tunnustaa, että kuulun juuri siihen arkajalkojen porukkaan. Stressaan ja jännitän pieniäkin juttuja, mikä välillä ihan naurattaa itseäkin. Mietin aivan liikaa ja useammin pitäisi vaan rohkaistua, astua pois omalta mukavuusalueelta ja haastaa itsensä! Tämä oli ihanan kannustava ja rohkaiseva juttu <3

    http://tiiajennyy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon positiivisesta palautteesta! ♥ Ja helpottavaa kuulla, että tuohon arkajalkailuun löytyy vertaistukea. Mukavuusalueelta poistuminen ei missään nimessä ole helppoa, mutta rohkeutta kohti mennään ja pienetkin teot vaikuttavat lopputulemaan. :)

      Poista
  3. Ihana postaus! Itsekin on tullut huomattua kerta toisensa jälkeen kuinka oman mukavuusalueen ulkopuolelle hyppääminen on rikastuttanut omaa elämää ja antanut rohkeutta tehdä muitakin asioita, joista aiemmin on vain haaveillut arkana. Nuo hypyt tuntemattomaan ovat aina vieneet elämässä hurjasti eteenpäin. =)

    http://lovekatariina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista Kata ja ihanasti muotoiltu tuo elämän rikastuttaminen, sillä sitä se rohkeus todella tuo. ♥ Onneksi jatkossa voi panostaa entistä enemmän itsensä haastamiseen ja kehittämiseen. :)

      Poista
  4. Ihan mahtava postaus!<3 Kaikki hyppäykset tuntemattomaan on vieneet myös mua paljon elämässä eteenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla, että tykkäsit postauksesta ja pystyit samaistumaan sanomaan! ♥ Mahtavaa, että hyppäykset tuntemattomaan ovat olleet sen arvoisia. :)

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017