keskiviikko 12. lokakuuta 2016

A GLIMPSE OF CHRISTMAS

Se tulee salakavalasti; mainoslehtisiä postiluukusta, sisustuskauppojen esillepanoissa, konvehtihyllyjen täydentyessä, innokkaimpien parvekkevaloissa... Joulu, pian se on taas täällä! Voin vain kuvitella, kuinka ruudun toisella puolella osa pudistelee päätään ja toiset innostuvat salaa miettimään jo lämmintä glögilasillista. Itse kuulun ehdottomasti tähän jälkimmäiseen porukkaan ja toissapäivänä mulle tuli ensimmäisen kerran joulufiilis. 

Lupaan, etten kajoa jouluaiheisiin toista kertaa ennen marraskuuta, mutta nyt on pakko jakaa pieni vilahdus joulufiilistä, kun se iski näin aikaisin itselleni. Olen siis ostanut ensimmäisen joululahjan jo ennen juhannusta, mutta todellisuudessa koristelen kotinikin vasta joulukuussa. Rakastan vain kaikkea jouluun liittyvää: koristelua, korttien askartelua, riisipuuroa, joululauluja, valosarjoja, yllätyksiä, luistelua, aamutossuja, kynttilöitä ja kanelintuoksua. Innostuinkin tekemään minikollaasin joulusta inspiroituneena ja myös tänäkin vuonna olisi kiva löytää omaan kotiin muutamia uusia ja jouluisia sisustuselementtejä. ♥ 



Glimpse of christmas



Onko kukaan muu vielä ehtinyt innostumaan tulevasta joulusta?
(P.S. Lisää jouluaiheisia postauksia viime vuosilta löytyy joulu-tunnisteen alta)

14 kommenttia :

  1. Aah, rakastan joulua! Mistä tuo MERRY-kyltti on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat, ihana joulu! ♥ Tuo kyltti löytyi Polyvoren kautta Jos&Main -nimisestä verkkokaupasta. :)

      Poista
  2. Täälläkin on innostuttu jo joulusta, kun tuntuu että joka paikassa alkaa näkyä se joulu! :D aattelin että voisi tilailla jotain jouluhärpäkettä jo kotiin mutta esille ne pääsisivät vasta lähempänä joulua!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että on muitakin joulun fiilistelijöitä! ♥ Mullakin oli suunnitelmissa laittaa jouluista tekstiilitilausta menemään piakkoin. :)

      Poista
  3. Hih, et ole ainoa joulusta jo hurahtanut! :) Itse olen jo pikkuhiljaa hamstrannut kotiin joulukortteihin ja -lahjoihin liittyviä askartelu- ja koristelujuttuja :D Tuo kollaasi herättää kyllä joulufiilistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa! Kuulostaa niin kivalta. :) Tänä vuonna mäkin aion olla ekstra-ajoissa joulukorttien askartelun kanssa, että voi panostaa kunnolla! Täytyypä mennä fiilistelemään askartelukauppoihin joku päivä oikein kunnolla. ♥

      Poista
  4. Ihanaa, että mä en oo ainoa joulu-friikki :D tänä jouluna tullaan "koko perhe" taas Suomeen, eli siis molemmat koiratkin lentää mukana. Niitten lentoboxi saapui tänään postissa ja melkein teki mieli alkaa pakkaamaan laukkuja :D Joulukoristeet saan laittaa vasta marraskuun lopussa, mutta onneksi siihen ei mene enää kauan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva, että vietätte perhejoulua, terveisiä kaikille! ♥ Mäkin oon rajoittanut noiden koristeiden kanssa niin, että esille saa laittaa vasta lähempänä joulua, mutta kaupoissa kyllä huomaa, että silmät kiinnittyy kaikkeen punaiseen ja jouluiseen jo nyt! :) Hyvää matkaa ja ihanaa joulua teille kaikille, koirille mukaan lukien. :) ♥

      Poista
  5. Näin sut eilen Itiksen Hulluilla Päivillä :) Ensin meinasin moikata automaattisesti, mutta sitten tajusin, että tunnen sut vain blogin takia! Olet tosi nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi voi miten ihana kommentti! Totta kai voi moikata :D Kiitos valtavasti sulle kehuistasi ♥

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  6. Oi ei :) kaikki alkaa puhua jo joulusta ja kauppoihin on tullut suklaatkin. Nytkö se jo alkaa? :D oon varmaan pahasti myöhässä kun oon ihan kesässä vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huolta! Jokainen tavallaan, itse olen vaan epätavallisen innoissani joulusta. :D ♥ Vielä on aikaa nauttia tästäkin vuodenajasta, ennen kuin se "virallinen" joulunodotus alkaa. :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017