perjantai 23. syyskuuta 2016

MY FAVOURITE YOUTUBERS

Olen katsonut Youtubea säännöllisesti nyt noin puolen vuoden ajan ja oma maku on löytynyt nyt myös videoiden suhteen. Seurailen tilaamiani kanavia päivittäin ja olen saanut todella paljon hyviä ideoita, inspiraatiota ja viihdykettä Youtube-videoiden maailmasta. Monet blogini aiheista saavat myös alkunsa videoista ja niitä soveltamalla sisältöä riittää. Youtubessa myös esimerkiksi meikkitrendit vaihtuvat ripeään tahtiin ja samalla pysyy itsekin virtuaalisesti mukana siinä, missä maailmalla mennään. Monet ajankohtaiset aiheet synnyttävät myös paljon videoita ja esimerkiksi vegaanius näkyy monen tubaajan elämässä ja sitä kautta myös videoissa. 

Tänään ajattelin jakaa kanssanne suosikkitubettajani ja vaikka seuraan myös suomalaisia kanavia, ovat nämä kansainväliset nimet vielä enemmän mieleeni. Seuraavista kanavista suurin osa tekee Youtubea työkseen, joten myös laatu on kohdallaan ja rakastan todella katsoa monipuolisia ja hyvin editoituja videoita. Lempikanavani käsittelevät pääosin omia kiinnostuksenkohteitani; eli esimerkiksi ruuanlaittoa, meikkausta, sisustamista, hiustenlaittoa, matkailua, hyvinvointia, muotia, siivousta, treeniä ja ihonhoitoa. Silloin tällöin tykkään katsella myös vlogeja, mutta yleensä lemppareitani ovat esimerkiksi "viisi vinkkiä" -tyyppiset videot ja tutoriaalit erilaisiin lookkeihin. Myös vaate-esittelyvideot ja erilaiset rutiinit kuuluvat suosikkeihini.




Kyseinen kanava käsittelee paljolti säästämistä, siivousta, kodinhoitoa, järjestelyä ja hyvinvointia. Rakastan katsoa erilaisia siivousvinkkejä ja etsiä ideoita esimerkiksi kalenterintuunaukseen. Nimen perusteella voi myös arvata, että sisältöön kuuluvat kiinteästi myös kauneus- ja erityisesti ihonhoitovideot.



Monelle varmasti tuttu nimi ja samalla yksi maailman suosituimmista meikkitubettajista. Laurenin videoita aloin katselemaan jo vuosia sitten ja hän kuuluu edelleen suosikkeihini iloisen luonteensa ja kauniin ulkonäkönsä vuoksi. Tykkään seurata kyseistä kanavaa myös siksi, että pystyn samaistumaan kasvoihin ja hiuksiin omien värieni puolesta.



Jos pitäisi valita yksi yli muiden, se olisi tämä. Mimi Ikonnin löydettyäni elämänasenteeni on muuttunut ja olen saanut valtavasti vinkkejä terveellisempään ja onnellisempaan elämään. Kanavalla on myös paljon matka-aiheisia vlogeja, jotka ihastuttavat kerta kerralta enemmän. Naisella on lisäksi sekä sana että tyyli hallussa ja hän omistaa hiustenpidennysyrityksen, jonka ansiosta myös kauneus on yksi osa-alue Mimin kanavalla.Tykkään todella paljon sisällöstä, jota hän tuottaa ja tulen aina iloiseksi katsellessani näitä upeita videoita.



Rohkeita meikkilookkeja, upeita kampauksia ja huikeita ostosvideoita. Latinonainen on ulkonäöllisesti täysi vastakohta itsestäni, mutta videot vetävät puoleensa erityisesti siksi, että kaikki lookit ovat todella näyttäviä. Kanavalta kannattaa myös tsekata mieleenpainuva ja koskettava "Draw my life" -video, joka on toteutettu erinomaisesti.



Australialainen Crystal on todella ihana persoona ja itse seuraan pääkanavan lisäksi myös perheen vlogikanavaa. Crystalin omalla kanavalla sisältö painottuu selkeästi kauneuteen. Kosmetiikka-aiheisia videoita ilmestyy pari kertaa viikossa ja lopputulokset ovat aina yhtä upeita. Pidän erityisen paljon myös kanavan "shopping haul" -videoista, joissa vaatteita ja kenkiä riittää. Crystaliin on mielestäni helppo samaistua, sillä hän vaikuttaa todelta aidolta ja empaattiselta ihmiseltä, joka näkyy erityisesti vlogeissa. Suosittelen tutustumaan! 



Kanava sisältää tiukkaa treeniä, reseptejä, vinkkejä painonpudotukseen ja painottaa positiivista asennetta kehojamme kohtaan. Aina ei ole aikaa lähteä tunnin lenkille, jolloin on helppo napata kyseiseltä kanavalta jokin pikatreeni ja saada hiki pintaan hetkessä. Hyvinvointi aiheena on mielestäni aina yhtä tärkeä ja mielenkiintoinen ja siksi myös tämä kanava on ollut tilauksessa jo jonkin tovin.



Viimeisenä esittelyyn pääsee suloinen AnnieJaffrey, joka kertoo terveellisestä ja kauneudentäyteisestä elämästään Youtubessa. Kanavalla on kaikkea meikkitutoriaaleista, suosikkeihin ja vaate-esittelyihin. Mielestäni Annie on todella kaunis ja meikkaa aina erittäin luonnollisesti. Kanavalla miellyttää myös ihanat asetelmat taustalla ja erinomainen laatu editoinnissa. 

Olisi mukava kuulla myös teidän suosikkitubettajista! ♥

6 kommenttia :

  1. Mun suosikki tubettaja on ehdottomasti janni deler ja angelica blick! Samanlailla ne on mun yksiä lempibloggaajiakin. Välillä tosin tulee paha mieli ku niitä vlogeja kattoo, ku toivois et oma elämä ois samanlaista tai sais ainaki sen videoilla näyttää samalta... :-D

    http://maijaviola.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle mukavasta kommentista ja vinkeistä! :) Tiedän tunteen; monet ihmiset, jotka tekevät somea työkseen saavat kyllä kaiken näyttämään kadehdittavan kauniilta, mutta ehkä se onkin heidän salaisuutensa menestykseen.

      Poista
  2. Mahtavia vloggaajia oot löytänyt! :) Mun suosikkeihin kuuluu ehdottomasti Uino ja Isabelle Strömberg<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit ja tunnistit uusia tuttavuuksia Youtube-maailmasta! :) Uinon videoita olen itsekin katsellut jonkun verran, mutta tuo Isabelle täytyy ehdottomasti käydä tsekkaamassa! :)

      Poista
  3. Olipa kiva postaus, löysin tästä pari uutta kanavaa katseltavaksi! :) Mun suosikkeihin kuuluu ehdottomasti myös Lauren Curtis, lisäksi Jon Olsson ja Janni Deler!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla, että tykkäsit ja löysit vielä lisää seurattavia kanavia itsellesikin. ♥ Lauren Curtis on kyllä ihana kauneustubettaja! Jol Olssonia ja Janni Deleriä olen seurannut jonkun verran Instagramin kautta, mutta nyt kun mainitsit, täytyy ehdottomasti käydä kurkkaamassa myös heidän YT-kanavansa. :) Kiitos vinkistä sulle Aliisa! :)

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017