tiistai 13. syyskuuta 2016

HERKKIÄ HETKIÄ



Harvoin kerron blogissa henkilökohtaisista asioistani. Tänään aion puhua suoraan omista tunteistani; pelosta, jännityksestä, ikävästä ja uuteen elämänvaiheeseen sopeutumisesta. Asia koskee siis poikaystäväni muuttoa ulkomaille. Olemme seurustelleet noin 2,5 vuotta ja tänä aikana lähentyneet luonnollisesti valtavan paljon. Tunnen, että hän on elämäni tärkein ihminen ja se jolle haluan kertoa kaikesta ensimmäisenä. Opin jatkuvasti uutta sekä hänestä että itsestäni ja samaan aikaan huomaan, kuinka paljon rakastan. ♥

Rakkaus on vahva sana, enkä käyttäisi sitä koskaan turhaan. Tällä hetkellä, kun lähtö lähenee sekunti sekuntilta, huomaan kuinka voimakas side välillämme on ja kuinka paljon pelkään yksinoloa. Olemme eläneet miltei koko suhteen ajan eri kaupungeissa, joten molemmilla on ollut omat elämät ja välillä aika erossa on ollut yllättävänkin pitkä. Nyt edessä on kuitenkin kolme vuotta ja tilanne on siis se, että tulemme asumaan eri maissa. Olemme unelmoineet paljon yhteisestä kodista, avioliitosta ja loppuelämästä. Meillä molemmilla on kasvava halu olla yhdessä ja rakentaa elämää myös tulevaisuudessa, mutta silti pieni realisti takaraivossani tiedostaa riskit, pelkää ja on epävarma kaikesta. Haluamme niin paljon, mutta joskus olosuhteet voivat muuttaa kaiken. Kaikella on todella tarkoituksensa. Tärkeintä on asenne, avoimuus ja molempien halu onnistua ja panostaa suhteeseen. Minulla on onneksi vahva luotto meihin ja myös tiivis, rakastava tukiverkko ympärilläni.

Tällä hetkellä tunteeni ovat hyvin ristiriitaiset. Samaan aikaan yritän pysyä positiivisena ja nähdä etäsuhteen myös mahdollisuutena kehittyä yksilönä, kun taas samalla mietin, kuinka pärjään yksin. Pelko yksinolosta, ikävästä ja ahdistuneisuudesta kasvaa koko ajan ja viime päivät ovatkin olleet yhtä tunteiden vuoristorataa. Vietimme viimeisen viikonlopun yhdessä mökillä ja herkkiä hetkiä riitti. Olen hyvin tunteikas ihminen ja kyyneleet kohoavat silmiin harva se päivä. 


Tuntuu vaan niin pahalta olla erossa, olla kaukana elämänsä tärkeimmästä ihmisestä ja elää arkea yksin. En jännitä tai pelkää poikaystäväni puolesta; tiedän että hän tulee pärjäämään, tiedän että hänellä alkaa uusi ja mielenkiintoinen elämänvaihe ja että hänen luonteensa ansiosta elämä ulkomailla tulee antamaan hänelle paljon. Olen niin ylpeä siitä, että hän on tuossa pisteessä ja todella uskaltaa ottaa hypyn tuntemattomaan. Mutta samaan aikaan olemme me. Hän siellä ja minä täällä, me olemme yhdessä, me olemme tiimi. ♥ Kun on kyse loppuelämästämme haluamme todella yrittää parhaamme, saada tämän toimimaan ja kestää ikävä, suru ja vaikeudet. 

En tiedä mitä sanoa, tämä teksti oli yhtä ajatusten virtaa, mutta halusin kerrankin avautua omista tunteistani, tästä suuresta muutoksesta ja aidosta pelosta. Jos teillä on kokemusta etäsuhteesta tai positiivisia ajatuksia yksinolosta, otan ne avosylin vastaan. 

Muistakaa arvostaa ja olla kiitollisia läheisistänne ja näyttää se heille.♥

2 kommenttia :

  1. Vau tää oli ihana kirjotus!😍 Tsemppiä teille!

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017