keskiviikko 21. syyskuuta 2016

BIOTIINIKUURILLE

Olen aiemminkin puhunut omista heikkouksistani ja yksi niistä on ehdottomasti kynnet. Harmittavaa kyllä, omat kynteni katkeilevat, lohkeilevat ja liuskoittuvat erittäin helposti. Kynsilakkaa käytän 90 % ajasta lähinnä siksi, että se suojaa kynsieni pintaa parhaiten. Olen myös menneisyydessä käyttänyt rakennekynsiä, joka tietysti myös vahingoittaa omaa kynttä. Nyt kuitenkin sain tarpeekseni ja päätin ostaa paketillisen Biotiinia. Myös blogini alkuaikoina sain vinkkauksen valmisteesta ja pitkään olen harkinnut sen testaamista. Googlailin hieman hyötyjä ja haittoja ja tulokset ovat olleet vaihtelevia. Tiedän kuitenkin että oma tilanteeni tuskin tästä ainakaan heikkenee, joten ei muuta kuin kokeilemaan biotiinikuuria. En malttaisi odottaa, että pääsen ihastelemaan tuloksia. 
Biotiinin sanotaan vaikuttavan myös hiusten hyvinvointiin ja sekin on itselleni pelkkä plussa. 
Eri biotiineista en osaa juurikaan sanoa eroavaisuuksia (eikä osannut muuten luontaistuotekaupankaan täti...), joten valitsin mielestäni näteimmän paketin ja tutkailin itse tuoteselostetta. Yksi tabletti päivässä riittää ja kuuri kestää 60 päivää. 



Oletteko te testanneet biotiinia ja millaisia tuloksia olette sillä saavuttaneet?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017