perjantai 19. elokuuta 2016

KAASON KENGISSÄ

(Kaikki postauksen kuvat: Iiro Rautiainen)

Olen tuntenut erään rakkaan ystäväni jo 10 vuotta. Aloitimme yhdessä voimistellen,  kasvoimme ystävinä ja vielä tänäkin päivänä olemme toistemme tuki ja turva niin ihmissuhteissa kuin elämän muissakin koukeroissa. Viime vuoden puolella hän kertoi minulle, että häät ovat tulossa ja toivoisi minun suostuvan kaasoksi. Olin valtavan otettu, onnellinen ja innoissani tuosta kunniatehtävästä. Silloin alkoi matka häiden valmistelusta avioliittoon. 

Tässä postauksessa haluan kertoa omia kokemuksiani ja vinkkejä kaason tehtäviin ja rooliin. Omalla kohdallani kyseessä olivat elämäni ensimmäiset häät ja samalla ensimmäinen kerta kaasona, joten vertailupohjaa ei ollut. Me aloimme morsiamen, hänen siskonsa ja äitinsä kanssa suunnittelemaan häitä jo viime talvena. Ensin puhuimme teemasta, kävimme häämessuilla, selasimme ideoita lehdistä ja netistä, kun hääpaikka ja kirkko oli varattu.

Keväällä valmistelimme pikkuhiljaa kaikenlaista ja tapasimme morsiamen kanssa säännöllisesti mm. hääpuvun sovituksen merkeissä. Kesän lähestyessä todellinen tohina alkoi. Ravasimme askarteluliikkeissä, etsimme rakkausrunoja, valitsimme asusteita, harjoittelimme meikkejä ja koristelimme erilaisia projekteja hääpaikalle. 






Kesäkuussa järjestin myös ystävälleni polttarit. Aamulla tarjosimme morsiamelle hulppean aamiaisen, sitten veimme hänet hierontaan rentoutumaan ja iltapäivällä lähdimme porukalla salsaamaan, syömään ja illan kruunasi suklaatasting. Päivä oli ikimuistoinen, vaikkakin siihen liittyi paljon etukäteen tehtäviä käytännön järjestelyjä. Onneksi myös morsiamen lähimmät ystävät ja sisko olivat avuksi polttaripäivän järjestämisessä. 

Noin kuukausi ennen häitä alkoivat viime hetken järjestelyt ja niihin kuului mm. oikeanlaisten alusvaatteiden hankkimista, puheiden kirjottelua, tapaamisia bestmanin, morsiamen ja tulevan miehen kanssa, sviitin koristelua, pöytäasetelmien viimeistelyä ja hääpaikkaan tutustumista. 



Häät järjestettiin Helsingin ulkopuolella kauniissa kartanossa ja kirkko oli vanha mutta näyttävä. Hääpäivä lähti käyntiin kampaajalla, sitten pukeuduimme ja autoin myös kantamaan puvun laahusta. Kirkossa seisoin morsiamen vierellä ja kannoin kimppua. Myöhemmin itse juhlassa avustin vieraita, leikkasin kakkua, juonsin yhdessä bestmanin kanssa muutaman hääleikin, vein morsianta vessaan ja seurustelin vieraiden kanssa. Omalla kohdallani jännittävin hetki oli puhe. Sain kuin sainkin sanottua ne asiat, joita suunnittelin, vaikka kyyneleet nousivatkin silmiin moneen otteeseen. Hääpäivä oli kaiken kaikkiaan valtavan kaunis, tunteellinen, onnellinen ja rakkaudentäyteinen. 

Kaikille tuleville kaasoille haluan sanoa: nauttikaa siitä matkasta, jolla saatte olla mukana. Suurin osa menee naimisiin vain kerran ja se, että saa olla mukana tuona upeana päivänä, on etuoikeus. Muista, että morsian on ykkönen ja sinun tehtäväsi on luoda hänen päivästään helppo, onnellinen ja stressitön. Tehtäviä on paljon, mutta samalla on myös mahdollista nauttia juhlapäivästä. Hyvät suunnitelmat auttavat myös huomattavasti. Tee yhteistyötä bestmanin kanssa ja harjoittele jo kotona tarvittavat asiat. Pakkaa päivään mukaan myös pieniä juttuja, kuten laastareita, huulipunaa, lakkapullo, nenäliinoja, eväitä ja puuteri.




Haluan vielä kiittää morsianta upeasta mahdollisuudesta ja hienosta kokemuksesta häiden merkeissä. En vaihtaisi hetkeäkään pois, vaikka aika ajoin tuntuikin, että tekemistä riittää vähän liiaksikin. Ystäväni oli mitä ihanin morsian ja nyt onnellisesti naimisissa hienon miehen kanssa. Kaasona oleminen on kunnia ja kuten sanottua, mieletön kokemus. Ihanat ystävät ovat kiven alla ja kyseinen morsian on ehdottomasti yksi näistä ainutlaatuisista kultahipuista! ♥

6 kommenttia :

  1. Ihania kuvia ja ihana postaus kokonaisuudessaan ♥ Kirjoitit niin kauniisti ystäväsi hääpäivästä ja olen ihan samaa mieltä, että on etuoikeus saada olla osa toisen hääpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, ihana kuulla, että tunteet välittyivät tekstistä! ♥ Tuo hääpäivä jää kyllä varmasti mieleeni ikuisesti. :)

      Poista
  2. Olipa ihana ja kaunis postaus! Kyyneleet vaan valui kun luin tätä. Osasit kuvailla tunnelmaa ja teidän ystävyyttä todella onnistuneesti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ihanasta kommentista! Tunne siis välittyi ilmeisen hyvin tekstistä, jos sielläkin herkistyttiin ♥ Meidän ystävyys ja tuo päivä ovat kyllä molemmat suuria onnen aiheita elämässäni. ♥

      Poista
  3. Miten ihania ja tunnelmallisia kuvia! <3 Varmasti ollut ikimuistoinen päivä :) Kaasona oleminen on suuri kunnia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kauniista kommentistasi Bellanna! ♥ Tuo päivä jää kyllä varmasti mieleeni ikuisesti onnellisena ja rakkaudentäyteisenä päivänä. Olen ehdottomasti samaa mieltä; kaasous on ehdottomasti kunniatehtävä. :)

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017