lauantai 18. kesäkuuta 2016

TERVEELLINEN RESEPTI: KAURAOMENAMUFFINIT


Kuten todettua, olen yrittänyt jo pitkään päästä pois sokerikierteestä ja eräänä iltana herkkuhammastani jälleen kolotti. Mietin mitä voisin leipoa, jotta pysyisin edelleen terveellisellä linjalla ja kehittelin keittiöni aineksista helpot ja herkulliset kanelinmakuiset omenakauramuffinit. Kyseessä on siis maidoton, gluteeniton ja halutessaan myös täysin sokeriton resepti. Leipomisvaiheessa en siis todellakaan suunnitellut saatika katsonut mitään reseptejä, vaan sovelsin oman mieltymykseni mukaan ja lopputulos olikin yllättävän herkullinen ja siksi haluan jakaa tämän makeanhimon taltuttajan myös teidän kanssanne. 

Tarvitset:

- 2 omenaa
- 2 dl gluteenitonta jauhoa
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 dl hunajaa
- 1 rkl kanelia
- 3 dl kaurahiutaleita
- kookosöljyä paistamiseen
- 1 dl fariinisokeria 
- 2 kananmunaa

Ohje

 Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja levitä muffinivuoat pellille. Aloita kuutioimalla omenat pieniksi paloiksi. Paahda sen jälkeen omenakuutiot pannulla kookosöljyssä ja fariinisokerissa. (Jos haluat täysin sokerittoman reseptin, voit korvata fariinisokerin esimerkiksi lusikallisella kanelia.) Vatkaa munat tehosekoittimella kupissa. Murusta kaurahiutaleet blenderissä ja sekoita niiden sekaan myös muut kuivat aineet. Yhdistä munaseokseen ja lisää hunaja sekä omenakuutiot. Lusikoi taikina vuokiin (+koristele kaurahiutaleilla ja kanelilla) ja paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. 

2 kommenttia :

  1. Oi ihanan kuulonen resepti! Näyttää todella hyviltä :-)

    http://j-doitforyourself.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykästyit reseptiin! :) Kannatta ehdottomasti testata, nämä ovat tosi helppoja ja oikeasti hyviä. :P

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017