tiistai 31. toukokuuta 2016

SYRJÄYTTÄÄKÖ YOUTUBE BLOGIMAAILMAN?

Blogit, videoblogit ja sisällöntuottaminen mediaan on nykyään arkipäivää ja monet ihmiset jopa ansaitsevat sillä elantonsa. Maailma muuttuu jatkuvasti ja erään käänteen olen huomannut tässä lähiaikoina. Youtube on nostanut päätään blogien rinnalla ja mitä enemmän olen itse tuohon videontäyteiseen palveluun tutustunut, sitä varmempi olen, että sillä on merkittävämpi tulevaisuus (ja jopa nykyisyys) kuin blogeilla. 

Olen alkanut tilaamaan useita kanavia muutaman kuukauden sisällä Youtubessa ja koko ajan huomaan, kuinka nopeasti nuo kanavat kasvavat ja miten valtava tarjonta siellä on. Muistan, kun Youtubesta katseltiin vain musavideoita, mutta nykyään palvelu on kehittynyt valtavasti ja aihealueita on riittää aina kuukautisista tietokoneohjelmointiin. 

Samaan aikaan olen miettinyt, miksi videot ovat nykyään niin pinnalla? Miksi blogikirjoitukset jäävät kaiken elävän kuvan varjoon? Videot ovat yksinkertaisempi ja ihmisläheisempi tapa kertoa asioista. Videossa yhdistyy sekä kuva että ääni. VIogit vievät lähemmäs ihmistä niiden takana, toisin kuin taas blogeissa kirjoittajan ääni kuuluu vain tekstissä ja kuvat voivat olla käsiteltyjä, millintarkkaan suunniteltuja ja otettu sillä täydellisellä hetkellä. 

Oman blogini alkuajoista asti olen miettinyt omien videoiden tekemistä, mutta totuus on, että siihen on valtava kynnys. Videolla ihmiset näkevät sinut sellaisena kuin olet. On vaikeampi peitellä sitä "kasvojen rumempaa puolta" tai piilottaa puhevikoja. Toisaalta taas videointi kiinnostaa juurikin sen aitouden takia. Videolla pääsisi myös näyttämään asioita konkreettisemmin kuin still-kuvissa. Monet bloggaajat tekevät satunnaisesti myös videoita ja ainakin itse koen niiden tuovan lisää monipuolisuutta sisältöön ja nautin niiden katselusta.

Haluan vielä palata hetkeksi Youtubeen ja sen kasvavaan menestykseen. Omaltakin tilauslistaltani löytyy tubettajia, joita seuraa yli miljoona katsojaa ympäri maailmaa. Myös monilta suomalaisilta nuorilta saattaa löytyä kymmeniä, ellei satoja tuhansia tilaajia. Volyymi on uskomaton. Videot, yhteistyöt ja erilaiset kampanjat siis lisäävät kokoajan somemarkkinoinnin tehoa ja tavoittavat etenkin nuoret katselijat. 

Itse olen kirjoittamista rakastavana ja hieman vanhanaikaisena jopa huolissani tästä videoiden megabuumista. Ovatko kuvat ja teksti pian merkityksetön yhdistelmä, kun videossa yhdistyy molemmat ja vieläpä tehokkuus katsojan ajankäytön kannalta? 

Mitä mieltä te olette Youtuben noususta, tuleeko se vielä syrjäyttämään blogimaailman helppoudellaan?  

18 kommenttia :

  1. Mielenkiintoinen postaus ja olen itse kiinnittänyt aivan samaan huomiota :D. Rakastan kirjoittamista yli kaiken ja blogit ovat todella suuressa osassa elämääni, joten olisi todella surullista jos blogit "kuihtuisivat" pois. Olen kuitenkin myös perehtynyt Youtuben maailmaan ja huomannut itse myös kuinka nopeasti kanavat kasvavat. Mutta toisaalta myös siellä alkaa olla melko vaikeaa erottautua muista, koska uusia tekijöitä tulee jatkuvasti lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa huomata, että ilmiö on huomattu myös siellä! :) Blogimaailma on onneksi (ainakin vielä) kirjoittajille suunnattu ja toivotaan, että näin se myös olisi jatkossa. Olet ihan oikeassa tuosta erottautumisesta Youtuben suhteen, samantyylisiä kanavia on valtavasti. Kiitos sulle kattavasta kommentista ja mielipiteestä! :)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen juttu! Itse olen ihan samaa pyöritellyt. Olen kallistumassa myös videoiden nousuun. Youtube on kyllä nostanut suosionsa uudelle tasolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Itse olen tuota ilmiötä jo pitkään pohdiskellut ja kokoajan ne videot saavat enemmän ja enemmän suosiota. Saa nähdä miten käy ennen pitkää. :) Kiitos sulle Piia kommentista!

      Poista
  3. Itse olen huomannut ihan saman jutun. Vielä kirjoittamiesi asioiden lisäksi veikkaan että videot tulee viemään paikkansa kirjoituksen sijaan lähitulevaisuudessa myös töitä hakiessa. Taitaa olla jo nyt käytössä videomuotoisia työhakemuksia. Itseä ainakin kauhistuttaa kyseinen ajatus jos rehellisiä ollaan. :-D

    www.tiia-valokuvaa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että useampikin ihminen pystyy samaistumaan tähän ajatukseen videoiden noususta ja hyvä pointti tuo työelämä. Ainakin itse olen jo kerran joutunut kuvaamaan video CV:n ja hitsit, se todellakin oli kauhistuttavan jännittävää! Maailma muuttuu kaikessa suhteessa niin nopeasti tuon teknologian myötä.

      Poista
  4. Todella mielenkiintoista pohdiskelua :) Itse olen myös huomannut videoiden kasvaneen suosion ja usealla suomalaisella youtube -kanavalla on tilaajia useita satoja enemmän kuin keskiverto bloggaajalla. Uskon videoiden vievän lähitulevaisuudessa blogien aseman, sillä niitä on 'helpompi' seurata puuhatessaan kaikkea muuta ja usein niiden sisältö voi olla monipuolisempi kuin kirjoitetun tekstin. Itse kuitenkin tykkään paljon enemmän blogeista ja niiden kauniista teksteistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että mielsit postauksen mielenkiintoiseksi! :) Youtubessa kyllä nimenomaan tilaajamäärät ovat valtavia verrattuna blogeihin. Ja tuo videoiden seuraaminen ns. taustalla vaikuttaa kyllä varmasti asiaan. Ihanaa, että säkin olet vielä blogien puolella ja luotat kirjoittamisen taitoon. ♥ Kiitos Ane mahtavasta kommentista! :)

      Poista
  5. Tästä aiheesta on ollut paljon juttua vähän siellä sun täällä, mutta itse en vaan ole ihan päässyt sisälle videoiden maailmaan. Blogit kiinnostavat siis itseäni paljon enemmän, eikä youtubesta tule katseltua kuin ehkä parin eri vloggaajan videoita silloin tällöin. Ja näiden lisäksi tietysti blogeissa satunnaisesti julkaistavia videoita :)

    http://tiiajennyy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia kommentista! :) Itsekin olin tuota mieltä pitkään, ennen kuin perehdyin kunnolla Youtubeen ja sen monipuoliseen sisältöön. Kuitenkin jos jompi kumpi pitäisi valita, olisi se ehdottomasti blogit! Ehkä tubella on kuitenkin hieman erilainen käyttäjäpiiri, kuin blogeilla ja hyvä niin. :)

      Poista
  6. Mun mielestä aina ei ole nopeampi katsoa videoita: esim. ostosvideot, joissa tubettaja selittää luonnottaman kauan jokaisesta vaatteesta ja korusta kaikki taustatarinat, kun taas blogissa voi nopeammin nähdä kuvista, mitä kaikkea on tullut ostettua. Mutta niin se on, nyt on vlogien aikaa :/. Oon itsekin miettinyt vlogipostausten tekoa, mutta en koe olevani niin luonteva puhuja, että satunnaisia myday-videoita enempää kannattaisi sinne suuntaan lähteä. Eli täältä löytyy ainakin aktiivinen blogien lukija! :)

    http://turkoosivadelma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on kyllä ihan totta, välillä videopostaukset kääntyvät jaaritteluksi ja tuossa tapauksessa kuvat olisivat ehdottomasti nopeampi ja tehokkaampi tapa esitellä ostokset. Kannattaa luottaa siihen omaan juttuun ja jos videot eivät tunnu luontevilta, niin onneksi on perinteiset blogit. :) Näin ainakin itse ajattelen ja arvostan suuresti myös kirjoittamisen taitoa. Kiitos vielä kattavasta kommentista Jenna K! :)

      Poista
  7. Hyvä teksti ja oikein hyviä ajatuksia! Olen itse miettinyt ihan näitä samoja asioita :D En ole hirveenä vielä lämmennyt vblogeille.. Tykkään kyllä jos blogeista joskus löytyy videoita ja niitä on kivaa vaihtelun vuoksi katsoa, mutta emmie niitä koko ajan jaksais kattoa hih:P Kuvissa on niin eri tunnelma, että mielummin katson niitä x) On varmasti molemmissa puolensa,että ei siinä. Kovin jänskään sitä mihin tää somemaailma on menossa. Jospa nää blogit jatkais suosiossa pysymistä :) On tullut huomattua monissa blogeissa ja myös omassa, että kommentointi on vähentynyt huomattavasti ja siitä olen joitain postauksiakin lukenut. Harmi kyllä sinänsä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista ja hyvistä mielipiteistä Bellanna! :) Kiva kuulla, että niin moni on kuitenkin vielä blogien puolella, vaikka videokulttuuri onkin kovassa nousussa. Somemaailma on todellakin muutoksessa ja jokaiselle löytyy jotakin. Olen ihan samaa mieltä myös tuosta kommentoinnin vähentymisestä ja se on ehdottomasti harmi juttu. Täytyy muistaa itse myös pysyä aktiivisena sen suhteen, niin ehkä kommentointi lähtisi pikkuhiljaa taas nousuun. :)

      Poista
  8. Minä nautin kyllä enemmän tavallisen blogitekstin lukemisesta. Yleensä lähes poikkeuksetta skippaan kaikki videopostaukset. Harmi, jos yhä useampi bloggaaja siirtyy videopuolelle :/
    -Kepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kepa mielipiteestäsi! :) Mukavaa, että sä olet edelleen perinteisten blogipostausten kannalla. Ne ovat enemmän munkin mieleeni, vaikka hieman olen tuohon videopuoleenkin tutustunut. :)

      Poista
  9. Hyvä kirjoitus. Varmasti Youtuben ja ylipäätäänkin videoformaatin suosio tulee kasvamaan. Blogeja on ollut jo niin pitkään ja nykyisin niitä on ihan järjettömät määrät. En kuitenkaan usko, että blogikulttuuri kuolee ihan hetkessä. Videot toki istuvat hyvin tämän päivän kiireisten ihmisten mind settiin, kun voi samalla tehdä halutessaan jotain muutakin. Toisaalta visuaalista nälkää eivät vlogit oikein tyydytä. Minusta on ihana katsella kauniita valokuvia. Lisäksi on ilo lukea hyvin kirjoitettuja blogeja. - Niitä tosin on huomattavasti vähemmän kuin visuaalisesti taidokkaasti toteutettuja. Veikkaan silti, että siirtymävaihe vie jonkin aikaa ja tuskin bloggauskulttuuri nyt ihan heti kuolee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi! :) Paljon hyviä pointteja ja varsinkin tuo kiireisyys varmasti lisää videoiden suosiota lähitulevaisuudessa entisestään. Mahtavaa kuulla, miten moni on kuitenkin vielä perinteisten blogien kannalla ja nauttii sekä kirjoittamisesta, että hyvien postausten lukemisesta. Olet varmaan ihan oikeassa siinä, että blogit ovat vielä pinnalla, vaikkakin videot nousevat koko ajan enemmän trendiksi somessa. :)

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017