lauantai 12. joulukuuta 2015

WINTER TAG

Joulu onkin jo todella lähellä, ihanaa! Itse ajattelin askarrella kortitkin tänä viikonloppuna. Illalla menen siskoni luo ja vietämme pitkästä aikaa kunnon sleepovereita. Ohjelmassa on rauhoittavaa venyttelyä, saunomista, torttujen leipomista ja jokin ihana jouluelokuva. 
Päivän aiomme kuitenkin käyttää tehokkaasti koulujuttujen parissa, sillä ensi viikolla edessä on viimeiset tentit molemmilla. Sitten pääsee rentoutumaan oikein kunnolla, ihanaa! Joululomaa viettelen jopa yli kuukauden verran. Tietysti työvuoroja on pari kertaa viikossa, mutta koulun puolesta palaan lukemaan vasta tammikuun puolen välin tienoilla.

Bongasin netistä tällaisen hauskan Winter tag -postausidean ja vaikka muuten olenkin laiska toteuttamaan haasteita, niin tässä oli mun mielestä kivat kysymykset ja sopii hyvin näin joulunalusaikaan.


Tee VS kaakao VS kahvi
Tämä on kyllä aika paha, kahvia rakastan yli kaiken, mutta näin talvisissa tunnelmissa vastaan kaakao, kermavaahdolla tietysti. ;)

Polvisukat VS villasukat?
Villasukat

Hokkarit VS kaunoluistimet?
Hokkareista ei ole kokemusta, joten selkeästi kaunoluistimet.

Lumiukkojen tekeminen VS lumienkeleiden tekeminen?
Lumienkelit ♥

Joulutortut VS piparit?
Hmm, molemmat ovat kyllä herkullisia, mutta vastaan tortut. 

Pehmeä paketti VS kova paketti?
Pehmeä paketti on enemmän omaan makuuni. Rakastan kaikenlaisia kotivaatteita, yöasuja, aamutakkeja jne. joita paketeista voisi paljastua. 


Paras talviurheilulaji?
Pulkkailu!

Paras tapa viettää talvista vapaapäivää?
Hengailla kotona aamu katsellen lumihiutaleiden leijailua ja syödä puuroa aamiaiseksi. Käydä piristävällä kävelyllä hyvässä seurassa ja nauttia ehkä kaakaota jossakin tunnelmallisessa pikkukahvilassa. Ilta voisi sitten mennä hyvän kirjan tai elokuvan parissa villasukat jalassa kynttilöiden keskellä. 

Paras joululaulu?
It`s Beginning To Look a Lot Like Christmas tai All I Want For Christmas Is You. 

Paras jouluinen/talvinen elokuva?
The Holiday

Paras jouluherkku?
Fazerin konvehdit

Parasta talvessa?
Tunnelmallisuus

Paras vaatekappaleesi talvella?
Kotona ollessa velour-asut ja muualla varmasti paksut neuleet ja kaulahuivit.

Parhaat talvikengät?
Jos kyseessä on oikeasti luminen talvi niin pakko vastata Uggit.


Kerro jokin hyvä muisto liittyen jouluun!
Se joulu kun saimme siskoni kanssa lahjaksi Baby Bornin ja olimme odottaneet sitä kuin kuuta nousevaa. Sitten leikimme yhdessä koko illan kyseisen nuken kanssa niin innoissamme.

Mainitse yksi joululahjatoiveesi tälle vuodelle!
Uudet treenihousut.

Mikä on sun ehdoton must-have juttu talvella?
Kynttilät.

Pidätkö glögistä?
Pidän glögistä todella paljon. 

Pidätkö talvesta? Miksi / miksi et?
Pidän talvesta, silloin kun on kyseessä luminen vuosi. Tämänhetkinen tilanne on harmillinen, sillä pimeys tulee paremmin esille kun lumi puuttuu (ainakin Etelä-Suomessa).

Hyvää viikonloppua kaikille!

2 kommenttia :

  1. Ihanan jouluinen postaus ♥ Täällä toinen joka rakastaa Fazerin konvehteja :D Eilenkin tuli yksin syötyä rasiallinen niitä x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit, jouluaiheisia postauksia onkin suunnitelmissa tehdä lisää piakkoin. :) Konvehdit ovat kyllä ihan parhautta ♥

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017