torstai 31. joulukuuta 2015

MY YEAR 2015 #2

Vuosikatsauksen toinen osa jatkuu...


Heinäkuu meni kuin siivillä. Aurinko paistoi, jätskiä kului ja muutamia kesähepeniäkin tuli ostettua alennusmyynneistä! Heinäkuun aikana kävin myös elämäni ensimmäisessä kesäteatterissa ja järjestin uuden tyttöjenillan kotonani. Terassilla oli myös kiva viettää kesäisiä iltoja. Voimistelutapahtuma Gymnaestrada osui myös heinäkuulle ja se olikin huikea elämys, joka valtasi koko Helsingin.


Elokuu oli kaunis, tapahtumantäyteinen ja lämmin. Kävimme perheeni kanssa katsastamassa asuntomessut ja sain jälleen paljon sisustusinspiraatiota. Kesäni haaveilu mökkeilystä totetui vihdoin ja ehdin maalle jopa kahtena viikonloppuna elokuussa. Grillailu, saunominen, pelit ja mökkihöperöityminen olivat ehdottomasti paras osuus elokuuta! Koulujutut alkoivat myös intensiivikurssin merkeissä, mutta muuten ehdin lomailla mukavasti elokuussa. Pääsin osallistumaan myös ristiäisiin tuossa kuussa.


Syyskuussa koulujutut alkoivat sitten rullaamaan toden teolla ja töissäkin tahti tiivistyi. Nautin kuitenkin suunnattomasti syksyn alkamisesta ja eri sesongin pukeutumisesta. Kalenterin osalta syyskuu näyttää aikalailla arkiselta; deadlineja, salimerkintöjä, työvuoroja ja muutama vapaapäivä siellä täällä. Virkistyjäispäivää vietettiin myös syyskuussa ja energinen urheilutapahtuma jäikin mieleeni positiivisesti.


Lokakuu oli erityisen kaunis ja aurinkoinen. Luonto sai ylleen ruskan sävyt ja otin siitä kaiken ilon irti erityisesti kävelylenkeillä ja valokuvaten. Ihana tyttömäinen brunssi jäi myös mieleeni mukavana tapahtumana. Kampaajantuolissa kokeilin myös ensimmäistä kertaa Olaplex-hoitoa ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen. Koulun vastapainoksi sain myös mahdollisuuden työskennellä I love me -messuilla. 


Marraskuussa alkoi sitten kynttilöiden suurkulutus ja kotihiirenä hääriminen. Mitään erityisiä juhlia en viettänyt. Tapasin kyllä ystäviäni kaakaokuppien äärellä ja yksi huikea keikkailtakin tuli koettua kulttuuritalolla. Marraskuu onkin inhokkikuukauteni pimeyden vuoksi ja kotona tuli tosiaan leivottua, tehtyä hemmotteluhoitoja ja shoppailtua nettikaupoissa. Toteutin myös erään pitkäaikaisen haaveeni ja hankin Ralph Laurenin laukun. 


Joulukuu meni ohi valtavan nopeasti ja tunnelma oli kohdallaan alusta loppuun! Joulukuu sisälsi myös paljon kaikkea kivaa ohjelmaa, sillä viimeiset tenttimme olivat jo kuun alussa ja lomailu sai alkaa ajoissa. Kävimme ystävieni kanssa mökkeilemässä, poikaystäväni kanssa salsatunnilla ja pidimme siskoni kanssa yökyläillan. Sain myös ilouutisia eräältä rakkaalta ystävältäni, kun hän pyysi minua kaasokseen.   Loppukuu hurahti joulumarkkinoilla ja erilaisia valmisteluja tehden kotioloissa. Pyhät vietin pääosin perheeni kanssa. 

Kokonaisuudessaan vuosi 2015 oli huikea, jännittävä ja monipuolinen. Odotan silti uusia tuulia, haasteita ja kaikkea, mitä uusi vuosi tuo tullessaan! Räiskyvää uutta vuotta ja kiitos kaikille blogiani seuranneille kuluneesta vuodesta!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017