lauantai 28. marraskuuta 2015

KOIRAMÄEN PAJUTALLI

Tänään kerron hieman taas jouluaiheisia juttuja ja palaan taaksepäin yhden viikon. Vierailimme viime lauantaina siskoni kanssa Tuusulassa Koiramäen Pajutallilla. Pajutalli on suloinen, tunnelmallinen ja ihana paikka vierailtavaksi ennen joulua. Paikalla myydään siis mm. paljon käsintehtyjä pajukoristeita, sisustusesineitä, kransseja ja joulukoristeita. Pihapiiri on valaistu upeasti, tunnelma on todella kotoisa ja sisältä löytyy valtava määrä kauniita esineitä itselle tai pukinkonttiin. Samassa paikassa toimii myös sympaattinen kahvila, josta tuoksuu glögi ja herkut ulos asti. Pieni vierailumme oli kiva kokemus ja itse matkantekokin sujui mukavissa merkeissä. Ajo-ohjeet ovat siis helpot ja lähempänä kohdetta löytyy myös selkeät opasteet. 

Itse pyrin vain ihastelemaan, mutta jotain pientä kuitenkin ostin joululahjavarastoon. Pajutallilla kannattaa ehdottomasti vierailla, mikäli pitää käsintehdyistä lahjoista, lämpimästä tunnelmasta ja on muutenkin kaikin puolin jouluihminen. Myös tuotteiden hinnat olivat täysin inhimillisiä ja sopivat myös pienemmälle budjetille. Aivan ihana paikka ja ajattelimmekin siskoni kanssa ottaa tuosta vierailusta oikein tapa näin joulun alla. Vierailumme Pajutallilla kruunasi vielä ensilumi. ♥








Pian on joulukuu, ihanaa! 

2 kommenttia :

  1. Ihanan tunnelmallisia kuvia ♥ Joulun alla on kyllä ihana käydä pienemmissäkin puodeissa, sillä niissä joulutunnelman tuntee paljon selkeämmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit ja oletkin ihan oikeassa :) Välillä ruuhkaiset kauppakeskukset ja ketjuliikkeet kannattaa kiertää kaukaa, kun kauniita lahjoja löytyy myös pienemmistä ja persoonallisemmista puodeista :) ♥

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017