lauantai 21. marraskuuta 2015

FEW FROM YESTERDAY

Väsyneet heipat täältä kotikolosta! Viime viikko oli uskomattoman työntäyteinen ja olin miltei joka päivä vasta kymmenen jälkeen kotona. Koulussa keskityin lähinnä pitämään silmiä auki ja nyt on vihdoin aika hengähtää. Viikonlopulle onkin kaikkea kivaa luvassa ja myös ensi viikko on huomattavasti rauhallisempi, joten myös blogille on enemmän aikaa. :) 

Eilen ehdin kuitenkin ystäväni kanssa kenkäostoksille ja vaihtelemaan hieman kuulumisia kaakaoiden äärelle. Ihanaa, että keskustakin oli jo täysissä jouluvaloissa ja suloisia kuusia oli joka kulmalla. Ilmeisesti viikonlopuksi oli luvattu lunta myös tänne Etelä-Suomeen, joten sitä odotellessa.

Eilen illalla olikin sitten kauan odotettu Antti Tuiskun keikka kulttuuritalolla ja sitä juhlistimme toisen ystäväni kanssa ensin minun luonani laittautuen ja sitten itse keikalla nauttien huikeasta show´sta. Pakko kyllä sanoa, että alusta asti "fanittaneena" saa tuo Tuisku vieläkin ihan kylmät väreet aikaiseksi aitoudellaan ja intohimollaan esiintymistä kohtaan. Tuo kikatuksen täyteinen tyttöjen ilta tuli kyllä todella tarpeeseen ja en muista, milloin viimeksi olisi ollut niin mahtava ilta, kuin eilen. Kiitos myös E! ♥ 



 Aivan ihana perjantai siis takana ja nyt sitten viikonlopun viettoon! 

2 kommenttia :

  1. Sulla on tosi kiva blogi ja ulkoasu! Tosi kivoja kuvia kaiken lisäksi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sanni kauniista sanoistasi! :)

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017