maanantai 13. heinäkuuta 2015

5 tips for skincare

Olen ollut aina tarkka ihonhoidon suhteen ja nuorempana kärsin kamalasta aknesta noin puolen vuoden ajan. Tuo aika jätti kuitenkin pahoja arpia ja epävarmuutta ihoni suhteen. Ihonhoito on osana jokaista päivääni ja viimeisen parin vuoden ajan ihoni on pysynyt todella hyvässä kunnossa hyvien rutiinien ansiosta. Tietysti silloin tällöin ilmaantuu joku ikävä epäpuhtaus hormonaalisista syistä tai raskaan ruuan seurauksena, mutta pääosin olen todella tyytyväinen omaan ihooni nyt.

Tässä siis omat melko yksinkertaiset ohjeet ja rutiinit ihonhoitoon liittyen. Tärkein tekijä mielestäni on näiden kaikkien yhdistäminen ja säännöllisyys. 



1 Kosteutus aamuin illoin

Viimeisen vuoden aikana voin sanoa menneeni nukkumaan ilman kosteusvoiteen levitystä ehkä max. 3 kertaa. Kaikki ihotyypit janoavat kosteutusta ja itse toteutan ihon rasvaamisen sekä illalla puhdistuksen jälkeen ja aamulla ennen meikkien levitystä. Ykköstuotteeni päivittäiseen kosteutukseen on apteekin Humektan -perusrasva. Talvisin iho kaipaa lisäkosteutusta ja tällöin luotan Biothermin Aquasource -sarjan kosteuttavaan seerumiin.

2 Aurinkosuoja

Monesti nuorempana ajattelin, että ei se aurinkorasva ole nyt niin justiinsa. Nykyään panostan kuitenkin aurinkovoiteiden levittämiseen aina auringossa oleskellessani ja kasvojen iholla käytän ympäri vuoden suojakertoimen sisältäviä voiteita. Näin vältyn palamiselta ja aurinko ei pääse tekemään tuhojaan myöskään ihon kimmoisuuden kanssa.

3 Terveellinen ravinto ja vedenjuonti

Tämä kohta on itsestäänselvyys. Ainakin omalla kohdallani kasvojen iholta heijastuu elämäntavat todella selkeästi. Rasvainen ruoka ja liika sokerilla mässäily saa aikaan turvotusta, epäpuhtauksia ja samean sävyn iholle. Panostan siis vitamiinien ja hyvien rasvojen saantiin joka päivä. Myös vedenjuonnilla on tärkeä rooli ihon kosteutuksessa ja yritänkin joka päivä juoda vähintään 1,5 litraa vettä. 


4 Puhdistus päivittäin hellävaraisilla tuotteilla

Meikkaan miltei joka ikinen päivä ja siksi myös puhdistustuotteisiin ja niiden käyttöön tulee kiinnittää huomiota. Matkoille otan mukaan Lumenen herkän ihon puhdistusliinat ja kotioloissa luotan Acon puhdistusvaahtoon. Meikkien peseminen on erittäin tärkeää enkä voisi koskaan kuvitella meneväni nukkumaan pakkelit poskilla. 

5 Kuorinta kerran viikossa

Iho uusiutuu jatkuvasti ja kuollut ihosolukko tulee kuoria viikoittain. Itse ainakin huomaan, että ihon sävy on samea ja tuntuu jotenkin "tunkkaiselta" jos kuorinta on jäänyt väliin. Kuorin ihoni The Body Shopin merileväkuorinnalla, joka on melko karkea seos. Silloin tällöin yhdistän kuorintaan myös kasvoharjan lisähemmottelun toivossa.

Kertokaa toki omista ihonhoitorutiineistanne ja ihonhoitoon liittyvistä vinkeistä kommenttiboksiin! 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017