tiistai 4. marraskuuta 2014

Lukuvinkki: Bodylicious


Nyt on luvassa hieman erilainen postaus, nimittäin aion kertoa eräästä minuun vaikutuksen tehneestä kirjasta. Kirja on nimeltään Bodylicious ja sen on kirjoittanut Sofi Fahrman ja Julia Fors. Sain kirjan käsiini jo keväällä, mutta vasta hiljattain sain sen luettua loppuun. Kirja on herättänyt mussa motivaatiota, hyvää mieltä ja uteliaisuutta hyvinvointia, treeniä ja ravintoa kohtaan. 


Kirja on todella monipuolinen kokonaisuus treeniohjelmia, reseptejä, kannustusta ja tosielämän kertomuksia. Lisäksi kirjasta löytyy personal trainereiden vinkkejä, ihania kuvia, faktaa liikunnasta, palautumisesta ja ravinnosta sekä inhimillinen ote koko touhuun. Ei pelkkää salaatin puputusta tai treenirääkkiä päivittäin, vaan kevyitä helppoja kotitreeniohjelmia, monipuolisia ja herkullisia välipalavinkkejä ja sitä rataa.




Suosittelen ehdottomasti tämän kirjan hankkimista käsiinsä, sillä ainakin minun kohdallani se on lisännyt halua voida paremmin, syödä paremmin ja treenata enemmän. Nämä asiat kun vaikuttavat jokapäiväiseen hyvinvointiimme ja sitä kautta elämänlaatuun. 

Itse aloitin tänään aamuni syömällä uutta suosikkiaamupalaani: banaanikaurapuuroa. Sitten tein yhden treeniosion tästä kirjasta ja voi vitsit miten hyvää se teki. Nyt on taas hyvä startti tähän vapaapäivään ja pian suuntaankin kampaajalle! Ei haittaa, että ulkona on harmaata, kun mieli on vireä.

Mukavaa tiistaita teille ja kertokaa ihmeessä, jos joku on lukenut tämän kirjan tai suosittelisi jotakin vastaavaa minulle. :) 

4 kommenttia :

  1. Oi pitääpä toivoa tätä vaikka joulupukilta! Vaikuttaa hyvältä ja lisämotivaatio ei ole koskaan pahitteeksi!

    http://viiskyttieta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän olisikin hyvä idea, kun joululomalla on aikaa lueskella, todella kiva kirja tosiaan kyseessä! :)

      Poista
  2. Hyvin on kyllä mahtunut asiavirheitä jo siihen määrään "tietoa", joka näkyy tuossa yhdessä valokuvassa ruoka-aiheisesta sivusta. Brr. Käsittämätöntä, millaista roskaa sitä saa julkaista ja ihmiset vielä ottavat sen tosissaan, kun "kirjassa lukee".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en oikein tiedä mitä tähän vastata, kun en ole tuota kirjaa kirjoittanut enkä niin perillä terveysasioista kuin asiantuntijat. Muuten uskon kyllä tuon kirjan olevan oikein hyvä opus :)

      Poista

Ilahduta päivääni kommentilla! ♥

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017